Homma alkoi meidän osalta lauantaina aamulla 11:00 ottelulla KyPoa vastaan. Vastaan asettunut porukka oli tyystin erilainen kuin se jota vastaan pari vuotta sitten divarissa tahkottiin. Pari jannua oli etukäteen tuttuja, mutta muuten uudistunut porukka. Matsi oli loppuviimeksi paljon tasasempi pelillisesti kun mitä numerot kertoo (peli siis päättyi 6 - 2). Meillä näkyi "tietyissä pelaajissa" pientä karsintajännitystä ja pallo pomppi välillä miten sattuu ja paikoista ei saatu kirveelläkään maalia. Vastustaja sen sijaan rankoi aika hyvin ja välillä kenttämiehen avustuksellakin (rännipallo pomppasi yhtäkkiä tekosektorille). Alivoimaa pelattiin suorastaan vitusti ja niistä KyPo rankoi kyllä säälimättömästi, eikä joukkueen osumatarkkuus muutenkaan ollut huonoa.
Lisäksi perstuntumalta täytyy sanoa, että erään KyPon puolustajan (ei me sentään nimiltä mainita) jäähynkalastelut olivat kaikessa eroottisuudessaan hellyyttäviä ja sangen toimivia. Sielä nimittäin maalilla ollessaan sai kaupan päälle pakarahierontaa ja sormea perseeseen. Joillekkin tilanne varmasti oli kotoisa, mutta kyllä siitä monet hermostuivat ja sen jälkeen heilahti luonnollisesti häkki. Meidän lisäksi ainakin TAMKOn ja Lätyn pelaajat pääsivät nauttimaan tästä huomiosta. Näistä saaduista ylivoimista KyPo luonnollisesti rankaisi armotta. Viimeisen päälle hiottua taktiikkaa siis, mutta toivotaan ettei homma kovin yleisty salibandypiireissä tai muuten vaimot ja tyttöystävät eivät anna meidän miesten pelata.
Ensimmäisestä matsista siis selvähkö tappio, eli homma ei enää ollut omissa käsissä.
Puolentoistatunnin hengähdystauon jälkeen tuli vastaan tuoreilla jaloilla ensimmäistä matsiaan pelannut SC Lätty. Heti alusta lähtien näkyi, että edellinen matsi painoi SiPSiläisten jaloissa ja Lätty vyöritti hyökkäyksiä meitin päähän ja piti melkoista pyöritystäkin välillä. Siinä toisen erän tienoilla hapot alko lähtee jaloista ja homma kulkea ja siinä sitten tehtiin tarvittavat börsät. Kolmannen erän loppu oltiinkin sitten taas karusellissa. Matsi kuitenkin meille 7 - 3.
KyPo hävisi oman matsinsa KaVolle joka taas aiemmin oli hävinnyt TAMKOlle, joten tilanne oli suhteellisen tasainen ensimmäisen pelipäivän jälkeen. TAMKOlla oli allaan kaksi voittoa (KaVo ja SCL), KyPolla, SiPSillä ja KaVolla yksi voitto ja yksi tappio. Kaikki oli siis vielä auki.
Sunnuntaiaamun ensimmäisessä pelissä KyPo voitti SCL:n 8 - 5 ja siirtyi kahden voiton joukkueiden sakkiin TAMKOn rinnalle.
Sunnuntain toisessa matsissa meitä vastaan asettui KaKo. Mikäli mielimme säilyttää mahdollisuudet nousuun, tarvitsimme ehdottomasti voiton. Homma hoitui loppujen lopuksi numeroin 3 - 2, mutta äärimmäisen tiukille homma meni. Jostain kuitenkin saatiin tehtyä ne tarvittavat maalit ja oma pää pidettyä suhteellisen puhtaana, joten "unelma" noususta oli vielä elossa.
Tämän matsin jälkeen pelattiin KyPo - TAMKO, jossa pelin henki oli se, että mikäli TAMKO voittaisi, olisi iltapäivän viimeinen matsi meidän ja TAMKOn välillä ikäänkuin finaali, eli voittaja neloseen. Tätä tietysti toivoimme, mutta toisinpa kävi. KyPo hoiteli TAMKOn ja samalla varmisti nousunsa neloseen ja vei tavallaan panoksen tuolta iltapäivän viimeiseltä matsilta.
Pettymys, vitututus ja väsymys purkautuivatkin sitten turhautumisena ja kauden viimeinen matsi oli ohitse muutaman minuutin pelin jälkeen, kun TAMKO johti 3 - 0. Peli päättyi loppujen lopuksi 7 - 2 (?).
Jumbofinaalissa KaVo voitti SCL:n 16 - 4
Järjestys karsintasarjassa siis:
KyPo 6 pistettä TAMKO 6 pistettä SiPS 4 pistettä KaVo 4 pistettä SCL 0 pistettä
Salibandykausi siis ohitse ja nyt on koko kesä aikaa hukata tää nykynen kuntopohja ja alottaa taas nollista syksyllä. Tavotteena luonnollisesti nousu nelosdivariin.
Toki oli panosta, eihän sitä kukaan ole kieltänytkään. Meikäläisten alkupelin asenne oli kyllä aivan muuta kuin, mitä tämän tasoisiin peleihin ja TAMKON tasoista joukkuetta vastaan oltaisiin tarvittu ja siksi TAMKO karkasikin jo alussa.
Masa tuossa ylempänä jo kuvaileekin aika hyvin... =)